maanantai 24. lokakuuta 2011

Itse tehtyä jäätelöä


Aiemmin olen ajatellut, että jäätelö on jotain sellaista, mitä ei voi tehdä itse tai että sen tekeminen on vaikeaa. Jouduin muuttamaan käsityksiäni, kun Kahviaddikti antoi minulle maailman helpoimman jäätelöreseptin:
  1. Vatkaa 4 dl kuohukermaa.
  2. Sekoita joukkoon 1 tölkillinen kondensoitua maitoa.
  3. Mausta haluamallasi tavalla.
  4. Sekoita sähkövatkaimella n. 1/2 tunnin välein niin kauan kuin se on mahdollista, eli n. 3-4 tuntia.
Tällä reseptillä syntyy ihan oikean näköistä ja makuista jäätelöä, eikä sen tekemiseen tarvita välttämättä jäätelökonetta. Ensimmäinen tekemäni erä oli puolukkajäätelöä, eli lisäsin jäätelömassaan pienen rasiallisen puolukkasurvosta. Kondensoitu maito antaa jäätelöön mukavan kinuskisen maun ja on ilmeisesti salaisuus siihen, että jäätelö on pakkasesta otettuna sopivan pehmeää.


Toisesta erästä tein Baileys-kaurakeksijäätelöä lisäämällä jäätelömassaan 1/2 dl Baileysiä ja murustelemalla joukkoon vielä muutamia kaurakeksejä. Tämä jäätelö oli pakkasesta otettuna vieläkin pehmeämpää, kuin puolukkajäätelö. Itse kehiteltyjä jätskimakuja ei välttämättä kaupasta löydykään.

5 kommenttia:

  1. Pitääpä kokeilla! Jäätelön syöntini on melkeinpä loppunut kun kuulin, miten paljon kaupan jätskeissä on lisäaineita! Kumma muuten että markkinoille ei ole tullut lisäaineettomia vaihtoehtoja?!? Luulisi olevan kysyntää.

    VastaaPoista
  2. Vau, näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille kommenteista, ei muuta kuin kokeilemaan jätskin tekoa!

    Karmiini, lisäaineettomuus on ehdottomasti yksi itse tehdyn jäätelön valttikorteista. On tosiaan outoa, ettei lisäaineettomia vaihtoehtoja (juuri) ole. Me suomalaiset kun olemme aikamoisia jäätelönsyöjiä.

    VastaaPoista