tiistai 22. joulukuuta 2009

Piparipöllöt




Inkivääriä, neilikkaa, pomeranssia ja kanelia... piparkakkujen leivonta ja varsinkin niiden koristelu kuuluu ehdottomasti minun joulupuuhiini. Pipareista on tullut koottua milloin taloa, autoa, rekeä ja kuusta, mutta tänä vuonna päästin itseni vähän helpommalla ja koristelin vain tällaisia pöllöjä. Nokkana toimivat hyvin puolikkaat ruudut Ässämix-karkeista ja siipiä koristavat erilaiset hedelmäkarkkien palat.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Kirahvikortit


Tänä jouluna korteissani on sitten kirahvi. Kortit on maalattu vesiväreillä ja itse kirahvi rajattu mustalla tussilla. Askartelu oli melkoisen aikaa vievää puuhaa, joten en valitettavasti jaksanut tehdä näitä kuin ihan muutaman. Kortin sisällä oleva runo selittää, miksi ihmeessä korteissani on yleensä joulukortteihin kuulumaton kirahvi :) Vaikka en lähettänytkään kortteja kuin harvoille, niin olkoon runon sisältämä toivotus teille kaikille!

Ma olen vain kirahvi keltainen,
enkä joulukorttiin kuulu.
Olen peitossa ruskeiden täplien
ja kurotan kaulani puuhun.

Ma rouskutan lehteä vihreää
ja äkkiä jotakin muistan.
Sen täytyy olla tärkeää,
se jää vaikka päätäni puistan.

Siksi lentokoneeseen kapusin,
joulupostissa matkata tykkään.
Ma jätän taakseni savannin,
pian postisi seasta hyppään!

Siis tämän tulin kertomaan
ma sulle sieltä kaukaa,
et toivon sulle iloa
ja kiireetöntä aikaa!

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Valkoista




Ihanaa. Vihdoinkin lunta! Olen nauttinut lumisista maisemista täysin siemauksin ulkoilemalla ja kuvaamalla. Itsenäisyyspäivää vietin käymällä valoisan aikana jäällä ja nappaamalla samalla kuvan valkoisesta kolmiohuivista. Huivi on tehty samalla vanhalla ohjeella, kuin aiemmin esittelemäni petroolinsininen kolmiohuivikin. Novitan Teddy on oikein hyvä lanka kaulahuiviin, koska se ei kutita. Kenelleköhän pukki mahtaa huivin viedä?
Itsenäisyyspäivän iltana käväisin vielä Naisten käsityömessuilla. Mukaan lähti vain pari särövuorikristallisia korvakoruja. Valitettavasti en tajunnut varata aikaa tarpeeksi, sillä myyjiä oli todella paljon ja tuli hoppu kiertää kaikki paikat. Jos olisi ollut enemmän aikaa, niin olisin varmasti löytänyt siitä aarreaitasta muutakin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Maalatut joulukortit



Olen kipeänä. Flunssa iski ankaran päänsäryn ja kuumeen kanssa. Pahin päänsärky hellitti vuorokaudessa ja sen jälkeen teki jo mieli vähän puuhastellakin jotain ihan pientä. Pienessä kuumeessa ja lääketokkurassa maalasin sitten nämä jouluiset kortit. Välillä piti tosin käväistä sohvalla köllöttelemässä ja ottamassa nokosia. Tämä päivä on sitten sujunut aivastelun ja niistämisen merkeissä. Mutta eiköhän se taas tästä.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Pyhäinpäivän kaffit



Pyhäinpäivän päiväkaffittelut olivat vähällä mennä mönkään, kun vieraat eivät päässeetkään tulemaan. Onneksi löytyi kuitenkin ystäviä, jotka pääsivät kyläilemään näin lyhyellä varoitusajalla ja tulivat urhoollisesti tuhoamaan edellisenä iltana leipomani Baileys-juustokakun kanssamme. Suklaanameissa on sisällä Macadamiapähkinä. Laitoin pähkinät vuokiin ja kaadoin sulatettua Fazerin sinistä päälle. Koristelut pursottelin valkosuklaasta. Idea tuli siitä, että saimme kerran Macadamiasuklaakonvehteja tuliaisiksi Thaimaasta ja ne olivat niin hyviä, että oikein harmitti kun niitä ei saanutkaan Suomesta. Piti sitten valmistaa itse :)



Ihanaiset vieraamme toivat myöskin kolme kerällistä lankaa mukanaan. Vihreä kerä Novitan Ainoa, raikkaan turkoosi kerä Novitan Teddyä ja kerällinen Eestistä tilattua hahtuvavillaa. Vau. Hahtuvavillasta teen varmaankin huovutetut lapaset ihan itselleni. Ravelrystä jo kävinkin ohjeen kaivelemassa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä



...mutta ei kuitenkaan mitään lainattua ja lisäksi vähän mansikkatoffeekarkkeja... Kirppistelypäiväni oli varsin onnistunut, löysin pienen sinisen Mariskoolin 7,50 eurolla ja sinikukkaista kangasta, joka lapun mukaan oli 70-luvulta. Skooli oli täysin uusi, aito ja virheetön. Ihmettelin miksi myyjä halusi päästä siitä eroon.
Kangasvarastoni on pikkuhiljaa uhkaavasti kasvanut. Olisi jo aika ommellakin niistä jotain, eikä vain hamstrata kaikkia kivoja paloja tuonne kaappiin. No, eiköhän niistä jossain vaiheessa jotakin synny...
Mansikkatoffeekarkit eivät sentään löytyneet kirpparilta, vaan kuuluivat osana ihanaan herkuttelutuliaispakettiin, jolla Kahviaddikti meitä piristi. Ulkonäön lisäksi makukin oli kohdallaan.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Lapskut ja sukat lapselle



Olemme äitini kanssa jo useampana vuonna osallistuneet Operaatio Joulun Lapseen kokoamalla paketin, joka matkustaa joulun alla jollekin lapsukaiselle Romaniaan tai Moldovaan. Yleensä äitini on tehnyt sukat ja minä lapaset, mutta tänä vuonna minä tein molemmat. Yritin käyttää lankavarastoni Seitsemän veljeksen lankoja pois, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli jo ostaa uusiakin värejä. Varastoni saisi kyllä vieläkin huveta ennen uusien ostosten tekemistä.

Tuossa oikean yläkulman kuvassa yritän muuten esitellä keittiömme pientä ilon aihetta, nupulla olevaa joulukaktusta. Edellisessä asunnossamme kaktus ei suostunut kukkimaan viime vuonna kuin yhden ainoan kukan ja senkin vasta myöhään keväällä. Kaktus on ilmeisesti viihtynyt uudessa asunnossamme, koska eräänä päivänä huomasin siihen ilmestyneen jo parisenkymmentä nuppua.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Kankainen kortti-inspiraatio

Yhdestä A4-kartonkiarkista ja pienistä kangastilkuista syntyivät nämä:


Kortti suloiselle pikku Vaapukalle. Kortin taakse runoilin seuraavanlaisen tekstin:

Mistä on pienet tytöt tehty?

Talon oma resepti:

Mutakakun pehmeyttä pulleisiin poskiin,
jasmiiniteen tuoksua tuuheaan tukkaan,
koirain hupsutuksia irrottamaan hymyä,
partasuujugurttia pieniin vinkeisiin.

[P.S. Perintötekijöillä ja ympäristön vaikutuksella saattaa olla pienen pieni merkitys]

Reseptin ainesosat selittyvät tietysti vauvan äidin pitämistä herkuista ja perheen kahdesta koirasta. Tyttelihän oli tietysti niin ihana, että minusta tuli kertarysäyksellä fani.

Laulutuokio.

Sienimetsällä.

Onnelliset.

Vielä en tiedä, kenelle kolme viimeistä korttia matkustavat. Ehkäpä juuri sinulle?

tiistai 29. syyskuuta 2009

Puropipo ja -kaulaliina


Tämän syksyn Novita lehdessä oli paljon käyttökelpoisia ohjeita uutuuslanka Purolle. Päätin kokeilla kanervikkosävystä pitkänmallista pipoa ja kaulaliinaa. En kuitenkaan saanut soviteltua pitkänmallista pipoa oikein mitenkään kivasti päähäni, joten päätin lyhentää sen tällaiseksi kisunkorvamalliksi.
Puroa oli oikein miellyttävä neuloa ja värinvaihdot olivat jännittäviä. Ymmärrän kuitenkin senkin, miksi jotkut neulojat ovat menettäneet langan kanssa hermonsa. Kerissä on erivärisiä säikeitä, jotka tekevät keristä keskenään eri näköisiä ja langanvaihdosta vaikeaa. Lisäksi joku väri on aina kerissä vähäinen, kuten kanervikossa tuo vaalean vihreä. Sanoisin kuitenkin, että neulominen oli helppoa, kun ei tarvinnut suunnitella värejä. Neuleista vaan tuli sellaisia kuin tuli.


Palatessani Jalon kanssa pipon ja kaulaliinan kuvausreissulta löytyi maasta lasten lusikka, jonka otin mukaan viedäkseni sen hiekkalaatikolle. Jalohan tietysti otti touhun leikkinä ja yritti ottaa lusikan haltuunsa. Kylläpä nauratti, kun katsoin kamerasta millaisia kuvia tuli oikein napattua.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Vanha virkattu viltti


Kävimme juuri laittamassa kesämökkimme talvikuntoon ja nostamassa satoa. Tuolin päällä lojui ikivanha mummoni virkkaama viltti. Se on ollut meillä oikeastaan aina ja luulen, etten juuri siitä syystä ole kiinnittänyt siihen enää mitään huomiota. Nyt tulin kuitenkin katsoneeksi sitä vähän tarkemmin. Vilttiin on selvästi käytetty kaikki jämälangat ja mitä mielikuvituksellisemmat palaset on yhdistetty sikin sokin. Se on täydellinen kaikessa epätäydellisyydessään. Osaisinpa minäkin.

maanantai 24. elokuuta 2009

Tilkkupeitto Vaapukalle



Vihdoinkin se on valmis! Nimittäin kulmasta kulmaan neulotuista tilkuista koottu peitto ystäväni vauvalle. Olen tehnyt tätä peittoa jo monta kuukautta. Peiton 30 tilkkua neuloin kyllä aika jouhevasti, mutta jostain syystä en meinannut millään saada itseäni ompelemaan peittoa kasaan. Myös reunavirkkaus osoittautui kompastuskiveksi, kun en osannut millään päättää miten sen tekisin. Lopulta virkkasin reunaan vain kolme kerrosta kiinteitä silmukoita. Lanka on Novita Woolia. Menekki koko peittoon yhteensä noin 10 kerää.

tiistai 11. elokuuta 2009

Virkatut tuoksupussit



Sarjatuotannolla tuoksupusseja :) Ja nämäkin on tehty siitä samaisesta kerästä Novitan Kotiväkilankaa, joka kestää aina vaan. Virkattujen pussukoiden sisällä on pienet pussilliset karpalon tuoksuista rouhetta, jota löysin Oulun Kaira-housesta. Tuoksupussien ohje löytyy Novitan arkistosta. Liityin Novitan klubiin parin viikon ilmaisjaksoksi saadakseni ohjeen. Tuoksupusseja oli tosi kiva tehdä - ja nopea! Satiininauhojen valinta oli myös mukavaa :) Pusseja tulee varmaan tehtyä jossain vaiheessa lisääkin, kun tekisi mieli lähetellä näitä vaikka kenelle.

Salamatkustaja


Virkkasin kassiini pienen matkakumppanin Novitan Kotiväki-langasta. Minulla on ollut yksi ja sama kerä valkoista lankaa jo ikuisuuden! Siitä on kyllä virkattu vaikka ja mitä, eikä loppu häämötä vielääkään! Totisesti riittoisaa lankaa. En tiedä mistä idea tällaiseen otukseen putkahti päähäni, mutta heti se piti toteuttaa. Siinäpähän nyt roikuskelee mukana ja ilahduttaa retkiäni. Lehdet on tehty vihreästä kankaasta ja pinkistä huopakankaasta. Metalliset osat otin vanhasta avaimenperästä.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Nuuh, mitä posti toi?


Nuuh nuuh, mikä se on? Mitä kummaa postimies meille kiikutti? No sehän on arpajaisvoittoni Tuulikin blogista. Ja minä kun en ikinä voita mitään! Kestokassi keltaisilla huovutetuilla kukilla ilahdutti suuresti ja tulee kyllä tarpeeseen.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Kesän pitsisukat



Lupasin neuloa villasukat eräälle tutulleni ja halusin kokeilla jotakin uutta. Näiden sukkien ohjetta olen kaivannut siitä asti, kun tällaiset ensi kerran jossain näin. Sattumalta onnistuin löytämään sen sitten Ravelrystä nimellä Tiina's Lace Socks. Mielestäni ohje oli perinteinen ja helppo. Kuvat sukasta kävin varsin nappaamassa läheisessä metsässä ja löysin sieltä myös tällaisen mystisen kukan. Liekö karannut jonkun kukkapenkistä? Metsäisessä ympäristössään näytti kuitenkin tosi hauskalta.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Retro lakana




Olemme muuttamassa toiseen asuntoon ja olisi tarkoitus siivota kaappeja turhasta roinasta. Kiikutin kaksi muovipussillista tavaraa Punaiselle Ristille ja antikvariaattiin. Pakkohan se oli sitten mennä penkomaan Punaisen Ristin kangasvarastot ja löytyihän sieltä tietysti jotain kotiinkin päin vietävää. Ihastuttava vanha lakana taipuu varmasti moneen. Eilen illalla rupesin leikkaamaan sitä tilkuiksi ja keksin tehdä ylijääneistä kukkasista kortin ja pakettikortin. Antikvariaatista lähti mukaan J. Tilsan sarjisalbumi Ilma-autolla Kaliforniaan. Parhautta.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Unisukat


Minä se vain neulon villasukkia keskellä kesää :D Nämä sukat ovat osa "Hyvän yön"-pakettia, jonka tein ystävälleni kiitokseksi avuliaisuudesta (kiitos ja kumarrus). Yösukissa on pienet satiinirusetit ja rusettien keskellä napit. Sukkien lisäksi laitoin pakettiin Marimekon tyynyliinan ja maailmankaupasta ostettua teetä, Sweet Dreams-suitsukkeita ja kortin. Pakettia oli oikein hauska koota!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Ihunaa koirukangasta


Kirpparilta löytyi taas inspiroivia kankaita. Tuota iloista koirukangasta oli vain kaksi pienen pientä palasta ja hinta oli mielestäni vähän yläkanttiin, mutta olihan ne sitten kuitenkin otettava mukaan, kun näin ne jo mielessäni tilkkutyön merkittävänä osana. Ruskea kukkakangas lähti perussettinä mukaan, kun sen värit sopivat varmasti moneenkin työhön ja joidenkin kankaiden pitääkin olla tilkkutöissä rauhallisempia. En tiedä vielä mitä näistä lopulta syntyy, ehkä liina tai jopa taulu?

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Kirppiksellä etsimässä kankaita


Nämä tavarat löytyivät tänään kirppikseltä; vanha esiliina, vihreä unikkoliina ja kultaköynnös astioineen. Olin varsinaisesti etsimässä kankaita tilkkutöihin, mutta köynnös oli niin hauskassa astiassa, että sekin lähti mukaan. Illalla (tai itse asiassa yöllä!) innostuimme puolisoni kanssa kokeilemaan GIMP-ohjelmaa Ubuntussa ja teimme yhteistuumin kirppissetistä tällaisen monikuvan.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Kollaasikortit

Jostain syystä tykästyin nyt väriyhdistelmään musta, valkoinen ja punainen. Näistä korteista tuli mielestäni niin japanilaistyylisiä, että lisäsin punaisen kortin nurkkaan kevättä tarkoittavan kanjin.

Tämän kortin innoittajana oli Suomen kesä :)


Ja viimeisimmässä kortissa teemana koiramme päiväunet. Olin jo aiemmin piirrellyt paperille kaikenlaisia epämääräisiä kuvia, josta sitten leikkasin nämä pari kuvaa tähän korttiin. Ei ehkä ihan perinteinen onnittelukortti...

Ajauduin Anittan blogista Paperisydämen blogiin ja sieltä katseeni osui kollaasitekniikalla tehtyyn korttiin. Innostuin tästä niin hirveästi, että leikkelin heti muutaman lehden materiaaleiksi. Aivan mainio keksintö käyttää vanhat lehdet hyödyksi. Varsinkin sisustuslehdet olivat nannaa tähän hommaan. Hartiat kyllä kipeytyivät, kun könötin huonossa asennossa kauan aikaa, enkä malttanut lopettaa :) Illalla vielä nukkumaan mennessäkin surrasivat päässä kaikki ideat.

torstai 21. toukokuuta 2009

Vesiväreillä maalatut kortit




Vesiväreillä maalaamisessa on omat niksinsä. Kun oppii vähän tekniikkaa, on maalaaminen varsin mukavaa. Harjoittelin maalaamista tekemällä kiitoskortin ystävälleni ja syntymäpäiväkortin puolisoni kummitytölle. Tyttö on horoskoopiltaan leijona.

torstai 14. toukokuuta 2009

Jääkaappimagneetti-Bender


Hih. Sain veljeltäni syntymäpäivälahjaksi suola- eli taikataikinasta tehdyn Benderin. Hän ei ollut ehtinyt maalata sitä vielä, joten maalasin sen kotona itse ihan tavallisilla peiteväreillä. Nyt se piristää minua jääkaapin ovessa joka päivä. Tämä on mielestäni tosi kiva lahjaidea, magneettejahan voisi tehdä vaikka minkälaisia.

Pinkki mohairpipo


En ollut ennen neulonut mitään mohairlangasta, joten halusin kokeilla sitäkin. Ohje löytyy täältä. Ohjeessa oli käytetty puikkoja nro 5, mutta minun sormiini ne tuntuivat niin älyttömän paksuilta, että käytin puikkoja nro 3,5. Silmukkamäärää en kuitenkaan lisännyt, koska joudun muutenkin tekemään aina pienemmän kuin ohjeessa. Päänympärykseni on varmaan sitten keskimääräistä pienempi. Piposta tuli sopiva ja mielestäni se on aivan passeli kevätpipo.

torstai 7. toukokuuta 2009

Äitienpäiväkortti


Äitienpäiväkortissa saa olla kaikenlaista ihanaa härpätystä, kuten vaaleanpunaisia kukkasia ja sydämiä. Tämä kortti matkustaa äitienpäiväksi puolisoni äidille. Sisäpuolelle en ruvennut itse runoilemaan, vaan laitoin runon Anna-Mari Kaskisen kirjasta Tahtoisin toivoa sinulle:

Tahtoisin toivoa sinulle
jotakin oikein hyvää,
enkelin siipien havinaa
ja iloa, onnea syvää.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Vaalea verho kukille


Asuntomme kaikki ikkunat ovat eteläänpäin, joten jo keväällä ikkunalaudan kukat alkavat kärsiä kuumuudesta ja niiden lehdet haalistuvat. Ompelin kukkien suojaksi vaalean verhon ja kiinnitin sen ikkunan alalaitaan verhovaijerilla. Nyt olen aivan rakastunut tähän verhoon. Se tuo hirvittävästi viihtyisyyttä huoneeseen ja näyttää siltä, niin kuin se olisi aina kuulunutkin tähän ikkunaan. Verho ei ole aivan valkoinen, vaikka se ehkä kuvassa siltä näyttääkin. Väri vivahtaa kivasti posliiniin tai kittiin.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Totoro-kortti


Tottoro-tottooro! Veljeni tytär täyttää pian kaksi vuotta, joten tein hänelle tällaisen Totoro-kortin. En kyllä tiedä kumpi meistä on se suurempi Totoro-fani... :)
Jos joku ei vielä tiedä, niin Tonari no Totoro eli Naapurini Totoro on japanilaisen animaatio-ohjaaja Hayao Miyazakin valloittava lastenelokuva.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Raidalliset sukat


Tein tuossa aiemmin tällaiset sukat jo ystävälleni ja piti vielä tehdä itsellekin eri värisenä, koska malli oli niin hyvä. Virpomisoksakin pääsi kuvausrekvisiitaksi, kun pääsiäistrullit sattuivat niin sopivasti käymään.